Tietoa Kyläniemestä

Keskelle Suur-Saimaata työntyvä Kyläniemi on osa toisen Salpausselän harjumuodostelmaa

Kyläniemi kuuluu Taipalsaaren kuntaan, vaikka tieyhteys niemeen kulkee Ruokolahden kautta. Suvorov kaivautti Kyläniemen mantereesta erottavan Kutveleen kanavan 1790-luvulla. Kanavan yli kulkee nykyään lossiyhteys. Kyläniemen lounaisimmassa kärjessä sijaitsee Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiön omistama Rastinniemen virkistysalue.

Lue lisää

Ajankohtaista

Kirkkovenesoutu 2019 kisattu lauantaina 3.8. 5.8.2019
Kirkkovenesoutu 2019 kisattu lauantaina 3.8.

Jo kolmannen kerran käytiin vuotuinen kirkkoveneiden soutukilpailu Härskiän saaren, Kyläniemen ja Utulan joukkueiden kesken. Kussakin kisaan osallistuneessa kirkkoveneessä oli 14 soutajaa ja heidän lisäksi "perämies" joukkueen johtajana. Lähtö tapahtui perinteisesti Huuhanrannasta.

Vuoden 2019 tulokset olivat seuraavanlaiset:

 

1. Härskiän saari

2. Utula.

3. Kyläniemi


Kyläniemen joukkueessa mukana ollut Jorma Grönlund puki sanoiksi seuraavan: "Meidän Kyläniemen joukkue kokonaisuudessaan souti hyvin Heli Lankisen johdolla, mutta, mutta kun muut olivat silti nopeampia..."


Ensi vuonna sitten uudelleen nyt jo perinteen pohjalta tuloksia parantamaan.

Ja kaikille osanottajilel kiitokset hyvästä tapahtumahengestä!